Soitetaan yhdessä

Leiriin on vielä aikaa, mutta meikäläinen ei malttaisi odottaa. Muistathan, että nyt voi jo ilmoittautua!

Tämä on siitä eri kiva leiri, että keskitymme yhdessä soittamiseen. Ei tarvitse nyhvätä yksityistunnilla, jos ei välttämättä halua. Ja soitettavaa löytyy varmasti kaikille, vasta-alkajille ja konkareille. Menenkin tästä harjoittelemaan.

– Poro

20. juhlavuosi!

musiikkileiri
Moi vaan kaikki!

Meillä on ilo ylläpitää pitkään jatkunutta perinnettä. Tänä kesänä Kuusamon musiikkileirejä on järjestetty jo kaksi vuosikymmentä! Kokoonnutaan jälleen yhteen ja tehdään leiristä ikimuistoinen. Tule mukaan tuomaan oma persoonallinen lisäsi monipuoliseen porukkaan. Kaikki soittajat ja laulajat ovat tervetulleita. Olitpa pieni taikka iso, kolmisilmäinen tai aivan omituinen, olet tervetullut jakamaan musiikintäyteisen viikon kanssame. Ilmoittaudu pian, että osaamme varata riittävän määrän lettutaikinaa.

Ja tietysti leirillä saa myös uida! Sehän on kaikkein parasta 🙂